Värväämö on nyt Enersense

Värväämön verkkosivut ovat muuttaneet, sillä olemme nykyään osa kokonaan kotimaista Enersense International Oyj -konsernia. Toimimme siis jatkossa Enersense-nimellä ja tällä sivulla nähtävällä ilmeellä. Mutta vaikka nimi ja ulkoasu ovat muuttuneet, palvelemme yhä tuttuun tapaamme niin työntekijöitämme kuin asiakkaitamme.

Sivujen ylänavigaatiosta löydät niin avoimet työpaikkamme kuin palvelummekin. Jos haluat syöttää tai hyväksyä työtunteja, löydät kirjautumisen ylänavigaation oikeasta reunasta.

Olethan yhteydessä tuttuun yhteyshenkilöösi mahdollisissa kysymyksissäsi. Yhteystiedot löydät tarvittaessa ylhäällä olevasta Yhteystiedot-linkistä.

Sulje ilmoitus

Making a zero-emission society a reality.

Päästöttömät energiaratkaisut

Olemme päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja.

Enersense on vahvasti mukana mahdollistamassa päästötöntä yhteiskuntaa toimimalla murroskauden suunnannäyttäjänä. Mahdollistamme monipuolisilla palveluillamme pohjoismaisten ja kansainvälisten teollisuus-, energia-, tietoliikenne ja rakennusalan yhtiöiden menestymisen. Tavoitteenamme on olla asiakkaidemme ensisijainen ja monipuolinen kumppani energia-alan murroksessa.

Kestävämpää ja puhtaampaa tulevaisuutta rakentamassa meillä työskentelee 2400 enersenseläistä 40 eri maassa.

Teollisuusalan, energia-alan, rakennusalan ja tietoliikennealan ammattilaiset

Töihin Enersenseen

Olemme rohkea joukko teollisuus-, energia-, rakennus- ja tietoliikennealan ammattilaisia. Tarjoamme mielenkiintoisia työmahdollisuuksia yhdestä päivästä vuosien mittaisiin projekteihin sekä vakituisiin tehtäviin. Liity joukkoon!

Lue lisää
Enersense Connectivity mobiiliverkon ja kiinteän verkon palvelut
Palvelut

Connectivity

Autamme asiakkaitamme toimittamaan mobiiliverkon ja kiinteän verkon palveluita sekä varmistamaan niiden toimivuuden. Olemme mukana tietoliikenneverkkojen kaikissa elinkaaren vaiheissa ja vastaamme kiinteiden ja langattomien tietoliikenneverkkojen suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta.

Lue lisää
Voimansiirtoverkkojen, sähköasemien ja tuulivoimapuistojen suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito
Palvelut

Power

Autamme asiakkaitamme toteuttamaan energiamurrosta energiasektorin koko elinkaaren kattavilla palveluilla. Näihin kuuluvat voimansiirtoverkkojen ja sähköasemien sekä tuulivoimapuistojen suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito. Lisäksi liiketoiminta toimittaa ratkaisuja sähköisen liikenteen latausjärjestelmiin sekä sähkön varastointiin.

Lue lisää
Tuotantolaitosten käyttövarmuuden parantamista ja kunnossapidon tehostamista
Palvelut

Smart Industry

Smart Industry -liiketoiminnassa autamme asiakkaidemme tuotantolaitosten käyttövarmuuden parantamisessa ja kunnossapidon tehostamisessa.

Lue lisää
Monipuoliset ja joustavat henkilöstöratkaisut kotimaan teollisuudelle ja rakentamisen eri henkilöstötarpeisiin
Palvelut

Staff leasing

Monipuolisia ja joustavia henkilöstöratkaisuja kotimaisiin teollisuuden sekä rakentamisen henkilöstötarpeisiin.

Lue lisää
Enersensen kansainväliset toiminnot Baltian maissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa
Palvelut

International Operations

International Operations -liiketoiminta kattaa Enersensen kansainväliset toiminnot Baltian maissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa sekä Ranskassa.

Lue lisää
Digitaalisten palveluiden ja tuotteiden tutkimuksen ja kehityksen edelläkävijä
Palvelut

Digitaaliset palvelut

Toimialaosaamista ja teknologista kyvykkyyttä.

Lue lisää

Asiakkaitamme

logo Adven
logo Wärtsilä
logo Valmet
logo Tecnicas Reunidas
logo Mitsubishi
logo Stora Enso
logo Siemens
logo Netel
logo Samsung
logo RMC
logo Outotec
logo Nornickel Harjavalta
logo Neste
logo Ashland - always solving
logo BL Harbert
logo Borealis
logo Fingrid
logo First Quantum - Minerals Ltd.
logo Fortum
logo Hitachi
logo Metsä
logo Bilfinger
logo Areva
logo Arctech - Helsinki Shipyard

Enersense

Enersense on päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja. Mahdollistamme monipuolisilla palveluillamme teollisuus-, energia-, tietoliikenne ja rakennusalan yhtiöiden menestymisen. Tarjoamme mielenkiintoisia työmahdollisuuksia rohkeille ammattilaisille.

Lue lisää