Voimajohtojen sijoitussuunnittelija, Harjavalta, Tampere

Hae paikkaa
Alue: Suomi
Hae viimeistään: 28.03.2021 (julkaistu: 24.02.2021)

Tule mukaan Enersensen rohkeiden ammattilaisten joukkoon! Haemme nyt voimajohtojen sijoitussuunnittelijaa Harjavaltaan tai Tampereelle.

Meillä Enersensessä pääset työskentelemään monipuolisten ja mielenkiintoisten työtehtävien parissa rennossa ja kannustavassa työympäristössä. Tarjoamme sinulle haasteita ja vastuuta, sillä uskomme, että juuri se tekee työnteosta mukavaa ja kehittävää.

Avoinna oleva tehtävä sijoittuu Power-liiketoimintaan, jossa autamme asiakkaitamme toteuttamaan energiamurrosta energiasektorin koko elinkaaren kattavilla palveluilla. Näihin kuuluvat voimansiirtoverkkojen ja sähköasemien sekä tuulivoimapuistojen suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito. Lisäksi liiketoiminta toimittaa ratkaisuja sähköisen liikenteen latausjärjestelmiin sekä sähkön varastointiin.

Tehtävänkuvaus

Voimajohtojen sijoitussuunnittelijana tehtäviisi kuuluu 110 kV – 400 kV voimajohtojen sijoitussuunnittelu, suunnitteludokumenttien tuottaminen ja erilaisten paikkatietoaineistojen jalostaminen. Lisäksi työtehtäviisi sisältyy tarvittaessa myös maastotarkastusten sekä kartoitus- ja mittaustöiden suorittaminen maastossa.

Ymmärrät, miten työsi saavutukset auttavat muita ja arvostat muiden tuottamaa panosta työssäsi. Yhdessä tekeminen, osaavat työkaverit ja leppoisa työympäristö tekee työnteosta mukavaa. Tehtävässä menestyminen ei vaadi aiempaa kokemusta vastaavasta työstä eikä sähköteknistä osaamista. Toimipisteenäsi tulee ensisijaisesti olemaan joko Enersensen Harjavallan tai Tampereen toimipiste.

Toivomme sinulta:

  • soveltuvaa koulutustaustaa (insinööri / DI tai vastaava) ja muutaman vuoden työkokemusta
  • halua kehittyä alan huippuammattilaiseksi sekä kehittää tiimin toimintaa
  • osaamista suunnittelu- ja paikkatieto-ohjelmistoista (AutoCad, MicroStation, 3D-Win, ym.)
  • kykyä itsenäiseen vastuulliseen työskentelyyn
  • sujuvaa suomen kielen suullista ulosantia
  • vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia asiakasrajapinnassa
  • tarvittaessa matkustusvalmiutta kotimaassa

Tehtävässä menestymistä edesauttaa:

  • joustavuus, pitkäjänteisyys ja halu toimia osana tiimiä
  • täsmällinen ja huolellinen työtapa
  • maanmittaus- ja paikkatietoalan tuntemus
  • voimajohtojen rakenteiden ja suunnittelun tuntemus

Otatko haasteen vastaan?

Tule luomaan kanssamme parhaita asiakaskokemuksia!

Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen 28.3.2021 mennessä osoitteessa https://enersense.com/fi/avoimet-tyopaikat/

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö Jori Lähde, puh. +358 44 534 8224, jori.lahde@empower.fi.

Enersense on puhtaasti kotimainen, kansainvälisesti toimiva, päästöttömän yhteiskunnan toteuttaja. Mahdollistamme monipuolisilla palveluillamme pohjoismaisten ja kansainvälisten teollisuus-, energia-, tietoliikenne- ja rakennusalan yhtiöiden menestymisen. Välitämme osaamista, tarjoamme kestäviä ratkaisuja ja varmistamme laadukkaan lopputuloksen asiakkaidemme eri mittaisiin projekteihin. Kestävämpää ja puhtaampaa tulevaisuutta rakentamassa meillä työskentelee 2400 enersenseläistä ja olemme operoineet noin 40 eri maassa. Vuoden 2019 pro forma liikevaihtomme oli 242 M€. Vuoden 2019 pro forma liikevaihtomme oli 242 M€. Enersensen osake on listattu Helsingin pörssin First North –markkinapaikalle.  www.enersense.com