Me olemme Enersense

Olemme päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja

Enersense International Oyj on Helsingin pörssiin listattu energia-alan yhtiö, joka tarjoaa vihreän energian palveluita päästöttömän ja energiaomavaraisen yhteiskunnan toteuttamiseksi laaja-alaisesti. Yhtiö on perustettu vuonna 2005 ja sen pääkonttori sijaitsee Porissa. Enersensen liiketoiminta-alueet on jaettu kolmeen segmenttiin: Power, Connectivity ja Industry.

Enersense on vahvasti mukana mahdollistamassa päästötöntä yhteiskuntaa toimimalla murroskauden suunnannäyttäjänä. Mahdollistamme monipuolisilla palveluillamme pohjoismaisten ja kansainvälisten teollisuus-, energia-, tietoliikenne ja rakennusalan yhtiöiden menestymisen. Tavoitteenamme on olla asiakkaidemme ensisijainen ja monipuolinen kumppani energia-alan murroksessa.

Kestävämpää ja puhtaampaa tulevaisuutta rakentamassa meillä työskentelee noin 2 000 enersenseläistä Suomessa ja kansainvälisesti.

Missio

Olemme keskeisesti mukana toteuttamassa energiamurrosta kannattavalla liiketoiminnalla.

Visio

Olemme merkittävä päästöttömän yhteiskunnan toteuttaja.

Yritys pähkinänkuoressa

  • Perustettu: 2005
  • Liikevaihto: 363 MEUR (2023)
  • Henkilöstön määrä: 2 000
  • Julkinen listayhtiö: Nasdaq Helsinki -markkinapaikalla (kesäkuusta 2021 alkaen)
  • Toimii Suomessa ja kansainvälisesti
  • Päätoimialat: energia, teollisuus, rakentaminen ja tietoliikenne
  • Pääkonttori sijaitsee Porissa